Moderni ja joustava sähköinsinööritoimisto

Sähköautojen latausverkoston suunnittelu taloyhtiöön

Sähköautojen latausverkostosta uudenlaista käyttövoimaa asukkaiden autoille. Vuonna 2020 Planmax suunnitteli taloyhtiö Helsingin Käpylän Posteljooniin sähköautojen latausverkoston. Planmax myös kilpailutti ja valvoi varsinaisen urakan. Kyseessä oli 38 autopaikan autohallikohde. 

Käpylän Posteljoonin taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Unto Ojala on kaikin puolin tyytyväinen Planmaxin kanssa tehtyyn yhteistyöhön. Hän kertoo Planmaxin voittaneen kilpailutuksen muutaman sähkösuunnitteluyrityksen kesken.

Sujuvasti suunnittelusta toteutukseen

Planmax kävi aluksi esittelemässä suunnitelmia yhtiökokouksessa, minkä jälkeen keväällä pyydettiin urakkatarjoukset. Työ käynnistyi kesällä. 

Ensin Planmax selvitti yhtiön silloisen sähköverkon valmiudet ja tarvitaanko verkkoon mahdollisia muutoksia. Dynaamisen kuormanhallintajärjestelmän avulla kohteen olemassa oleva sähköjakelujärjestelmä oli kuitenkin riittävä, eikä esimerkiksi sähköpääkeskusta tai sähköliittymän pääsulakekokoa tarvinnut korottaa. Huhtikuussa 2020 Planmaxin tekemä toteutussuunnitelma oli valmis ja päästiin kilpailuttamaan urakoitsijat.

Käytännössä autohalliin tuli jokaiselle autopaikalle valmius varustaa paikka sähköauton latausasemalla, jollaisen asukkaista 19 otti samantien. Sähköjakelu latausasemille toteutettiin seinille, kattoon tai kaapelihyllyille asennetuin lattakaapelein, jotka kattavat kaikki 38 autopaikkaa. 

Työt valmistuivat ja urakka vastaanotettiin joulukuussa 2020.

Hyvin hoidettua, kokonaisvaltaista palvelua

“Planmax hoiti urakan valvontoineen kokonaisuudessaan erittäin hyvin”, kertoo Ojala tyytyväisenä. “Kaikki toimi, niin kuin pitikin”, jatkaa hän ja kertoo vielä, että ottaisi yhteyttä Planmaxiin uudestaankin, jos tarve tulisi. 

“Voin suositella. Planmaxilla on asiantunteva, kokonaisvaltainen ote, jollaista tarvitaan asioissa, joita esimerkiksi isännöitsijät eivät hallitse. Planmax otti tilanteen kokonaisuudessaan hoitaakseen ja informoi koko ajan avoimesti, jolloin oli helppo pysyä mukana urakan kulussa”, kiittelee Ojala.

Planmax logo

050 549 8443
info@planmax.fi

Knitter Business Park
Kutojantie 6–8
02630 Espoo

Y-tunnus: 2875802-4

Meistä

Insinööritoimisto Planmax Oy on pääosin pääkaupunkiseudulla ja sen lähikunnissa toimiva täyden palvelun sähköinsinööritoimisto.

Taloyhtiöille
Yrityksille
Yksityisille
Ratasähköistys

LK pätevyys logo S1 pätevyys logo KNX partner logo

Copyright © 2024 Planmax Oy